Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Myssyjuhlat

09.06.2010 - 17:20 / Kategoriat: julkisuudessa, valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Tänään on ollut todellinen myssyjuhla päivä.

Omat myssyni vielä kuvasin kotona, kun tajusin, että kaikki eivät ole ollenkaan kuviin päässeet.

 

Myssyt pakkasin auton perään ja matka kohti Kanta-Hämeen keskussairaalaa alkoi.

Matkalla poikkesin vielä Elämänlanka-lankakauppaan, josta sain matkaani pienen pussillisen myssyjä. Pussi oli pieni, mutta myssyjä siellä oli 23. Millan kanssa tavattiin sairaalan parkkipaikalla ja pussit käsissä menimme osastolle.

Nyt voisi olla arvaamisen paikka, mutta kun eihän sitä malta salaisuutena pitää.502 myssyä + vielä ne joita on viety suoraan Riihimäen aluesairaalaan ja ne Forssan aiemmin viedyt 100 myssyä.

Upeaa Kanta-Hämeen joukko.

KIITOS yhteistyökumppanit, Coconut, Sukkula, Kahvila Poikkeus, Elämänlanka ja Wetterhoff sekä Käsi-ala .

Myssyjuhlissa oli paikalla myös Sari Törmikoski, jonka tuotoksen näette täällä.

Edit: Olihan sitten juttua myös alueuutisissakin. Kiva. Täältä näet uutispätkän, jonka lopussa on myssykampanjasta. Linkki toimii 9.7 asti.

Nyt varsinainen myssykampanja päättyy, mutta myssyjä voi vielä tehdä ja toimittaa suoraan Kanta-Hämeen keskussairaalan 4A osastolle. Sieltä myssyt sitten ohjataan jatkossakin niitä tarvitseville, eri osastojen ja yksiköiden kautta.

Mieli on iloinen, mutta samalla myös haikea. Myssyjen teko yhdessä on ollut ihanaa. Vielä kerran kiitos teille kaikille.

 

 

 

Valmiita myssyjä läjittäin

05.06.2010 - 19:50 / Kategoriat: valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Eilen ajelin tuohon eteläiseen naapuri kaupunkiin hakemaan Sukkulasta 50 ihanaa myssyä. Viikolla jo Marja oli toimittanut minulle 15 myssyä ja Agathan myssytkin hain Coconutista. Nyt taas sanon, että katsokaa ja ihailkaa.

 

Tässä siis viikon myssysaalis

Marjalta

ja vielä Marjalta

Agathalta

Sukkulan satoa

... lisää...

...lisää...

...lisää...

... lisää...

ja tässä viimeinen setti.

Vilma-tytärtäni pyysin yhtä virkattua mallaamaan. Taitavaa työtä.

... ja tässä olisi ollut myssy 9 vuotiaan mieleen.

 

Jälleen kerran, kiitos teille kaikille, ihania myssyjä laitettavaksi ensi viikolla eteenpän.

 

Lauantai-illanterveisin seijap, jolla vielä päättelemättömiä myssyjä odottamassa.

 

Toukokuun loppua

30.05.2010 - 18:09 / Kategoriat: valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Eletään jo tosiaan toukokuun viimeisiä päiviä. Myssyjen viemisestä Kanta-Hämeen keskussairaalaan on sovittu. Vielä ehtii omansa neulomaan ja viimeistelemään. Tämä lause on ihan minulle itselleni, sillä kaksi myssyä odottaa edelleen viimeistelyä.

Varmaa lukua myssyjen määrästä ei ole, sillä Sukkulassa ja Wetterhoffilla ainakin on vielä hakemattomia. Coconutista hain eilen kassillisen, samoin keskiviikkona Poikkeus kahvilasta sain kassillisen.

Myssyjen luovutus osasto 4A:lla keskiviikkona 9. kesäkuuta. Jos joku haluaa sitten myöhemminkin tehdä myssyjä niin samalle osastolle voi toimittaa. Jakavat sieltä sitten muille osastoille ja myös Riihimäen aluesairaalaan.

 

Sitten enempiä höpinoimättä myssy kuvia. Kaikki olivat taas niin ihania.

Helkalta

Poikkeuksesta

Millalta

Millalta, anteeksi huono kuva.

Tervakosken Villaklubilaisilta

nämäkin villaklubilta

...ja nämäkin klubilaisilta.

Olen yrittänyt kuvata jokaisen myssyn, joka on tullut minun käsieni kautta. Yksi urakka vielä on edessä kun lasken kuinka paljon meillä myssyjä on. Aika paljon on.

 

sunnuntaiterveisin seijap

 

 

 

 

Pitkästä aikaa päivitystä

25.05.2010 - 19:13 / Kategoriat: valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Pitkästä aikaa taas tänne blogiin laittelen kuvia. Myssyjä on kyllä kovasti odottamassa Ahveniston mäelle pääsyä.

Tässä kuvattuna mielestäni miehisiä myssyjä.

Lisää myssyjä

vieläkin myssyjä

ihania nämäkin

vieläkin virkattuja

ja yksi satsi virkattuja.

Myssyjen tekijöitä on riittänyt. Nyt en muutamaan viikkoon ole edes käynyt liikkeissä hakemassa niitä. Sen tiedän, että ainakin Wetterhoffilla, Sukkulassa ja Coconutissa on odottavia myssyjä.

 

Näillä näkymin myssyjen luovutus K-HKS:aan on kesäkuun 9. päivä. Vielä siis ehtii tekemää. Itsellänikin on kaksi päättelemätöntä myssyä. Voisikohan huomiseen jumalanpalveluskoulutukseen ottaa myssyn tekeleen mukaansa?

 

 

 

Myssy pläjäys

25.04.2010 - 20:58 / Kategoriat: valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Hiljaista on ollut täällä blogin puolella, mutta ei myssyn tekijöiden keskuudessa. Tässä nyt seuraavassa useammankin tekijän myssyjä.

Melkein kaksi viikkoa sitten Liisa antoi kaksi virkattua myssyä.

Molemmissa lappu jossa tervehdys ystävältä.

Nämä myssyt ovat Reetalta, joka välitti tiedon, että päälaen koristeet voi vaikka ottaa pois.

Elämänlangasta hain pussillisen myssyjä. Monelta eri tekijältä ovat nämä ihanuudet.

Kauniita neulottuja myssyjä, lankavyötteen tiedot mukana jokaisessa.

Mohairista virkattuja myssyjä, itselläni eivät ainakaan kutittaneet.

Vielä viisi Elämänlangasta haettua myssyä. Kauniita nämäkin.

Millalta jälleen sininen ihanuus.

Ihania myssyjä Hämeenlinnan Ahveniston harjulle sairaalaan. Ajattelin olla sairaalaan yhteyksissä ja kysyä, josko voisi jo nyt kuun vaihteessa viedä ensimmäisen satsin. Kun näitä myssyjä kerran on.

 

Kuulin, että Riihimäellä Sukkulassa aletaan myssyjä ahkeroimaan toukokuussa, tuli tosi hyvä mieli.

 

Forssasta sain sähköpostia ja siitä liite tähän tiedoksi.

 

Olemme jo vieneet 100 kpl myssyjä Forssan sairaalaan. Ensimmäiset jo
ennen pääsiäistä joten myssyt ovat jo käytössäkin.

Olemme laajentaneet syöpäosaston toivomuksesta niin, että kudomme nyt
myöskin lapsille ja miehillekin.

Täällä myssyt saavat henkilöt saavat pitää myssyntä ikiomana.
Liittyyhän siihen paljon muistoja.

Näin kirjoitti Elise

 

Upeaa joukkoa täällä Kanta-Hämeessä löytyy myssyjä tekemään. Kiitos teille kaikille.


sunnuntaiterveisin seijap

 

 

Myssyjä Wetterhoffilta

13.04.2010 - 19:51 / Kategoriat: myssyohjeet, valmiita myssyjä, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

Poikkesin tänään Wetterhoffin myymälässä. Otin sieltä matkaani 25 valmista myssyä.

Kaksi niin kaunista ja tasaista myssyä neuloen ...

Vaaleita virkattuja...

 ja lisää virkattuja ...

ja vielä virkattuja...

... ja tässäkin virkattuja.

Myssyjä tulee tasaiseen tahtiin. Tiedän, että Tervakoskella Coconutissakin on odottamassa myssyjä. Ihana, että on ahkeria käsiä, jotka tekevät myssyjä. Näillä tehdään monta ihmistä onnelliseksi.

 

Jos olen oikein laskenut, niin väliaikais sijoituksessa täällä meillä ja sitten näitä blogattuja myssyjä on yhteensä 111 kappaletta.

 

Vähän mietin, että kannattaisiko näitä viedä sairaalalle jo ennen kesäkuuta, olisivat varmaan tarpeen.

 

tiistai-illan terveisin seijap

Tulinpa vielä kertomaan. Tein tuohon sivuun sivun josta löytyy myssyohjeisiin linkkejä. Klikkaamalla oikealta sivusta sanaa pipo-ohjeita pääset ohjeisiin.

 

 

 

Myssyjä, myssyjä

01.04.2010 - 15:45 / Kategoriat: julkisuudessa, valmiita myssyjä / Kirjoittaja: seijap

Eilen piipahdin Wetterhoffilla.

Sielläkin oli jo pipoja, mutta jätin ne vielä odottamaan seuraa. Mutta kuvan halusin niistä ihan pakosti ottaa.

Poikkeus-kahvilan myssymäärä oli yhteensä 24 myssyä ja niitä en enään sinne malttanut jättää, vaan ne matkasivat mukanani. Tänään kiirastorstain auringossa myssyt pääsivät ulkoilemaan.

Kauniita neulottuja ja virkattuja myssyjä.

Yksi virkattu ja loput neulottuja

Voi tätä värien kauneutta.



Upea määrä myssyjä, joiden takana luulen olevan Janakkalalaisten neulojien.Kiitos jälleen kaikille.

Muutamia asioita laitan tähän vielä kaikille tiedoksi. Klikkaa tästä, niin pääset lukemaan mitä on puhuttu sytomyssyillassa, siellä on meille kaikille tärkeätä tietoa.

Eilen on ollut YLEN auto liikkeellä sytomyssyilyn tiimoilta. Upea juttu. Matleena ja Seijasisko ovat siis teeveestä tuttuja 21.4 klo 19.20 jälkeen ja kanavahan on TV 2.

 

 

Sytomyssyt Kanta-Hämeessä On laajentunut Forssan sairaalaan

01.04.2010 - 15:05 / Kategoriat: julkisuudessa, yleistä asiaa / Kirjoittaja: seijap

 

Sain tällä viikolla sähköpostia Eliseltä. Hän on laittanut Forssan seudulla sytomyssykampanjan liikkeelle. Forssahan on Kanta-Hämeen aluetta, mutta Forssassa on oma sairaala, joka hoitaa syöpäpotilaita. Forssasta kerätyt myssyt toimitetaan Forssan sairaalaan.

Aivan upea asia, että kampanja leviää täällä Kanta-Hämeessäkin.

Laitan tähän pienen lehtijutun, joka on ollut Forssan Sanomissa ja oikaisujutunkin, samoin ilmoituksen joita Elise on Forssan seudulla jakanut.

Forssan myssyjen palautuspaikka on siis Käsi-ala myymälä torin laidassa, osoitteessa Torikatu 10. Liikkeestä saa myös myssyohjetta ja lankaa tarjoushinnalla.

 

 

 

Tuntuu tosi hyvältä, että saadaan tätä asiaa leviämään. Koitan tänään vielä saada viimeisimmät myssytkin laitettua blogiin.

Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!

seijap

 

 

Lisää myssyjä useammalta taholta

29.03.2010 - 19:33 / Kategoriat: valmiita myssyjä / Kirjoittaja: seijap

Eilen sain kotiin useampia sytomyssyjä. Mutta ihan ensiksi Villa-klubin pussista löytynyt myssy. Jäi siis pussin kun Vilma lauantaina sitä tyhjensi.

Kaunista tasaista työtä.

Äitini naapuri Kyllikki on virkannut ja neulonut nämä vaalean beiget myssyt...

...sekä virkannut nämä hempeän väriset myssyt.

Riitalta taas tuli 9 näin hienoa myssyä.

 

Jälleen tuntui niin hyvältä, tämä kauniiden myssyjen sato. Täytyy yrittää huomenna käydä Hämeenlinnan liikkeissä kysymässä minkä verran ja minkälaisia myssyjä siellä on.

Malkamaanantain terveisin seijap

 

Myssyjä eteläisestä Janakkalasta

27.03.2010 - 19:15 / Kategoriat: valmiita myssyjä / Kirjoittaja: seijap

Kävin tänään lankaostoksilla Tervakosken Coconutissa ja ilahduin suunnattomasti nähdessäni paperikassin täynnä myssyjä.

Kotona Vilma purki kassistani myssyt ja laski ne samalla.

Yhteensä 42 myssyä, kiitos teille te kullan arvoiset neulojat ja virkkaajat.

Näistä ihanuuksista näimmekin jo kuvat täällä blogissa, mutta laitan ne uudelleen. Kerrassaan kauniit ovat nämä Millan neulomat.

Näiden virkkaajalle minulla ei ole nimeä, jos tunnistat tekemiksesi ja haluat että nimi on täällä blogissa, niin jätä kommentti niin lisätään nimi.

Villa-klubilaisten kelta-oranssi pipopläjäys...

 

...ruskeitakin löytyy Villa-klubilaisten myssyistä...

 

... samoin valkoista, punaista ja mustaa...

... vielä pastellit myssyt.

 

Äsken äitini soitti. Oli menossa käymään naapurissa. Oli kuulema myssyjä tehtynä sielläkin. Taitavat kotiutua huomenna väliaikaismajoitukseen tänne meille.

Kun viikko on ollut kovin kiireinen, eikä ole ehtinyt paljon koneella käydä, on ihanaa, että saa näin mukavissa merkeissä täällä piipahtaa. Viikolla tein pika-käynnin Wetterhoffilla ja sielläkin oli myssyjä tullut, mutta päätimme, että saavat vielä olla myymälässä herättämässä kiinnostusta asiaan.

 

Oikein ihanaa huomista palmusunnuntaita ja alkavaa hiljaista viikkoa teille kaikille toivottelee

seijap

 

 

 
Kirjoittaja

Sytomyssykeräys on kampanja, jonka aikana on tarkoitus kerätä myssyjä naisille, jotka ovat menettäneet hiuksensa sytostaattihoidoista  johtuen.

Tästä kampanjasta saadut myssyt on tarkoitus lahjoittaa Kanta-Hämeen keskussairaalaan kesäkuun 2010 alussa.

 
Myssyjen toimituspaikat Kanta-Hämeessä

Hämeenlinna
Wetterhoffin myymälä, Wetterhoffinkatu 4

Käsityöliike Elämänlanka, Sibeliuksenkatu 9

Riihimäki
Kotiteollisuusliike Sukkula, Hämeenkatu 3

Tervakoski
Tervakosken Coconut, Tervalantie 4

 Turenki

Kahvila Poikkeus, Janakkalan pääkirjasto/liikuntahalli, Koulutie 2 A

 

FORSSAN SAIRAALAAN menevät myssyt

Käsi-ala Oy myymälä

Torikatu 10 Forssa

tai postitse

Elise Grönberg

Korventie 9

31610 VAULAMMI